Kesä tuli ja meni - hetki palata muistoihin

17.10.2025

Kesä on takana ja syksy tuo tullessaan paljon uutta, mutta haluan palata hetkeksi muistelemaan, että mitä kaikkea tämä mennyt kesä pitikään sisällään.

Voin sanoa suoraan: kesä 2025 oli kaikin tavoin huippu!

En ainoastaan viettänyt aikaa kameran takana ja kenttien laidalla vaan myös kehityin ihmisenä ja yrittäjänä. Uskalsin astua epämukavuusalueille, toteutin ensimmäisen julkisen kuvagallerian ja otin samalla uuden ison askeleen yrittäjyyden polulla. Se kannatti - tietoisuus minun tekemisestäni kasvoi, ja samalla oma luottamus vahvistui siihen, että tätä minä haluan tehdä työkseni. Haasteita on ja tulee varmasti jatkossakin, mutta juuri se tekee tästä matkasta merkityksellisen.

Karjalan Biisonit ja näkyvyyden kasvu

Iso syy siihen, että tietoisuus minusta kasvoi, oli siirtyminen Karjalan Biisoneiden joukkueeseen. Heidän toimintansa ja taustajoukkojensa panos on ollut todella upeaa - lyhyessä ajassa joukkue on saanut paljon julkisuutta ja on ollut hienoa olla mukana tuossa nousussa taltioiden kuvamateriaalia tästä kaudesta.

Alku kesästä Itä-Savo julkaisi ensimmäistä kertaa minun kuviani osana juttua, jossa kerrottiin Karjalan Biisoneista. Sen jälkeen tallentamia hetkiä nähtiin, kun joukkue pelasi runkosarjan avausottelun Punkaharjulla.

Isoin juttu minulle henkilökohtaisesti oli kuitenkin Pesäpalloliiton sivuilla julkaistu artikkeli 24.7, joka käsitteli Karjalan Biisoneiden nousua näkyvyyteen sekä samassa Saaren Urheilijoiden 75-vuotisjuhlaottelua, joka pelattiin 19.7.

Ottelun kohokohta oli Sami Partasen paluu rakkaalle kotikentälleen - ja sain itse tuottaa sekä ottelun kuvat että Partasen haastattelun 

Katse tulevaan

Kukaan ei voi täysin kuvitella sitä fiilistä, mikä minulla nyt on. Olen aidosti innoissani siitä, mitä kaikkea tulevaisuus tuo tullessaan.

Yrittäjyys, urheilu, valokuvaus sekä sisällöntuotanto kulkevat käsikädessä ja tästä matkasta on vasta ensimmäiset askeleet otettu!