VENLA LAMPINEN
Urheilukuvaaja, valokuvaaja, sisällöntuottaja
Yrityksen vahvaa ydinosaamista on urheilukuvaus, mutta palveluihin kuuluu laajasti myös valokuvaus, tekstisisällöt sekä sisällöntuotanto sosiaaliseen mediaan ja verkkosivuille.
Utelias asenne ja halu kehittää uutta ovat olennainen osa tekemistä.
Minua inspiroivat ihmiset, tarinat ja aidot hetket sekä sisältö, joka tuntuu merkitykselliseltä ja jää mieleen. Työssäni korostuvat avoin ja sujuva yhteistyö sekä vastavuoroinen kunnioitus. Uskon, että parhaat lopputulokset syntyvät kuuntelemalla ja arvostamalla toisen aikaa sekä että osaamista.
Lähestyn jokaista projektia huolellisesti ja asiakasta aidosti kuunnellen. Haluan ymmärtää, kuka olet ja mitä haluat viestiä, ennen kuin siirrytään toteutukseen.
Luovuus ja järjestelmällinen työskentely kulkevat tekemisessäni rinnakkain – ideasta valmiiksi, toimivaksi kokonaisuudeksi.
Yksi haaveistani on urheilutoimittajan työ, mikä näkyy tavassani lähestyä sisältöjä tarinallisesti ja merkityksiä etsien – ei vain dokumentoiden, vaan kertoen.

